4.12.2018

Nostalgiatuokio

En keksinyt parempaa otsikkoa tälle postaukselle, eli kutsutaan tätä nyt nostalgiatuokioksi, tarinointihetkeksi tai miksi lie menneiden kaiveluksi 😄 

En eilen illalla meinannut millään saada unta ja siinä sängyssä pyöriessä rupesin miettimään kaikenlaisia hevosia, joita olen elämäni aikana saanut kohdata ja tuntea. Niitähän riittää monenmoisia ihan laidasta laitaan ja on useita jotka ovat jääneet erityisellä tavalla mieleen. En myöskään haluaisi nostaa toisia erityisemmiksi kuin toisia, mutta silti, eilen jäin miettimään yhtä pidemmäksi aikaa kuin muita. Päähän pälkähti että ehkä teitä lukijoita kiinnostaisi kuulla tästä hevosesta. Jos vertaa moniin muihin hevosiin joista voisi olla mielenkiintoista kertoa, tämä eroaa niistä myös siten että ylipäätään voin kirjoittaa siitä blogissani, koska siinä missä on mielestäni mautonta kirjoittaa muiden ihmisten hevosista, tämä kyseinen hevonen on lopetettu jo muutama vuosi sitten. 

Työskennellessäni Ruotsissa sain tutustua moniin aivan mahtavan upeisiin hevosiin, ja yksi niistä oli 5-vuotias oripoika Coventry. Se siirtyi kesällä 2015 toiselta hyvältä nuorten hevosten kilpailuttajalta työnantajieni talliin kesken kisakauden siitä syystä, että tämän aiemman ratsastajan talli oli yksinkertaisesti niin täynnä. Hevosen tulokset alkukaudelta olivat todella hyvät ja sen siirtyminen meille oli aika kova juttu, josta kirjoitettiin suomalaisissa ratsastuslehdissäkin. Coventry oli kilpaillut Ruotsissa sekä 4- että 5-vuotiskausillaan, mutta sen päätyö oli kuitenkin siitoskäyttö. Se oli saanut Saksassa todella hyvät tulokset oritesteistä ja hyväksytty useaan kantakirjaan, ja kilpaileminen oli oikeastaan jalostuskäytön rinnalla vain harrastus siinä mielessä, että ollakseen vakuuttava jalostusori, sen piti myös kerätä hyviä tuloksia osoittaakseen kykyä ja laatua nimenomaan hyvänä urheiluhevosena. Siitoskäyttö näkyi aktiivisena osana arkea sen kanssa - kun se muutti talliin, ei mukana tullut ainoastaan omistajan omia satulahuopia ja riimua, vaan myös iso pukki, jonka päälle ori hyppäsi kolme kertaa viikossa siementen keräämistä varten. Jo ennen kuin hevonen saapui, käytiin läpi kenen hommaksi laitetaan mitäkin. Pomo ajatteli, että olisi parasta että yksi ihminen hoitaa hevosen käsittelyn siementen keräämisen yhteydessä ja joku toinen hoitamisen ratsastuksen ja kilpailuiden yhteydessä, ettei hevoselle tulisi väärinkäsityksiä mikä on sen tehtävä milloinkin. Tämä oli tarkoitus alunperin, mutta itseasiassa tehtävienjako ei koskaan tullut tarpeelliseksi, koska ihan mitä vaan hevosen kanssa tehtiinkin, se oli ajan tasalla siitä mitä siltä odotettiin eivätkä nuo kaksi tehtävää koskaan onnistuneet sekoittumaan. Koska minä olin yleensä aina kotona kun muut kävivät reissuissa, oli luontevaa että nuo hevosen erityisten juttujen hoitamiset osuivat minun kohdalleni. Oli tosi mielenkiintoista päästä oppimaan ja näkemään myös tällainen puoli hevosbisneksestä. Mutta ennen kaikkea, sain tilaisuuden tutustua tähän hevoseen. Aktiivisen ja touhukkaan luonteensa vuoksi alettiin pian kutsua hevosta kotoisasti Touhoksi. 

Touho ei loppujen lopuksi ehtinyt olla meillä kovin kauaa. Sillä oli muistaakseni jo kvaalit 5-vuotiaiden hevosten kilpailuun Falsterbossa, joten pomolla ei ollut hätää kilpailla sillä enemmän kuin sen verran, että päästiin jyvälle sen käytöksestä ja toiminnasta kilpailupaikalla. Kaikissa (vain parissa) kilpailuissaan meillä se hyppäsi vain puhtaita ratoja. Ja se oli niin kiltti. Kun sen kotona otti ulos karsinasta, sen käytös riippui paljolti siitä, millaiset varusteet sillä oli päällä. Jos sillä oli riimu ja ketju, se tiesi että nyt ollaan lähdössä miesten hommiin. Silloin se leijaili ja hypähteli koko matkan kaula kaarella tallista toisessa rakennuksessa sijainneen pukin luokse, ja sai olla vähän varuillaan kun se huusi tammoille ja heilutteli etukavioitaan. Mutta jos sillä oli päässä suitset, se oli kuin toinen hevonen. Kiinnostunut ympäristöstään, toki. Mutta se käveli kiltisti kentälle tai maneesiin ja sillä pystyi ratsastaa kuin millä tahansa muulla hyvin koulutetulla hevosella. Se teki hyvin töitä eikä vilkaissutkaan tammojen perään. Kilpailuissa sama toistui. Se hämmästeli maailman menoa kuin mikä tahansa kilpahevonen, ja saattoi ehkä herrasmiesmäisesti hörähtää ohi kulkevalle tammalle, mutta kun tiedossa oli ratsastusta, se unohti kaiken muun. Vaikka se en ollutkaan minä joka siellä selässä keikkui niin uskallan väittää, että Touho oli hevonen joka rakasti tehdä töitä ja miellyttää ratsastajaa. Minäkin sain kyllä ratsastaa Touholla yhden viikon, kun pomot olivat kisamatkalla muilla mailla. Menimme kentällä puomeja ja kävimme maastossakin, ja esimerkiksi muihin tallin oreihin verrattuna, Touho oli ehdottomasti tasaisin ja parhaiten käyttäytyvä. Ihan mahtava persoona ja niin hyvä tyyppi, että meinaan liikuttua vieläkin kun mietin sitä. 

Touhon elämä oli luonnollisesti hieman erilaista kuin muiden nuorten, jotka saivat ratsastuksen lisäksi käydä tarhassa ja kävelykoneessa. Touho saattoi päästä aamulla tunniksi tarhaan, ennen kuin muut hevoset tulivat, ja kävelykonetta se ei käyttänyt ollenkaan. Sen liikutus oli siis nimenomaan ratsastuksen ja maastakäsin taluttelun varassa. Siksipä sille tulikin iltaisin muiden hommien jälkeen syöteltyä ruohoa pihalla, ei nyt ihan joka päivä, mutta silloin tällöin. Kävelykonetta se ei pahemmin tarvinnut, koska se oli jo muutenkin niin laiha. Se seisoi olkikarsinassa ja heinää ja väkirehua kannettiin sille selkä vääränä, mutta totta kai orin elämä on aina jo lähtökohtaisesti sen verran stressaavaa, että edellytykset varsinaiselle lihomiselle olivat hieman hatarat. Voitte myös kuvitella miten rankkaa on treenata kuusi kertaa viikossa ja siihen päälle vielä kolme kertaa viikossa astua pukille. Siementen luovutuksen jälkeen Touho oli aina ihan poikki ja makasi koivet suorana karsinassa nukkumassa. Joskus luovutus saattoi mennä syystä tai toisesta pieleen - sitten riippuen tilanteesta yritettiin heti perään tai seuraavana päivänä uudestaan. Vaikka elämä jalostusoriina ei kuulosta kauhean kivalta, niin Touho oli aina iloinen ja hyväntuulinen kun sitä käsitteli. 

Kuten muidenkin nuorten, myös Touhon päätavoite oli Falsterbon nuorten hevosten luokissa. Sinnehän meiltä lähti hevosia ihan hirveä kasa mutta lopulta finaaleissa hyppäsi vain kaksi hevosta, joista toinen oli juuri Touho. Se hyppäsi kahtena ensimmäisenä päivänä mahtavasti, tulokset olivat tietenkin pelkkää nollaa. Sitä kehuttiin, mutta kuten koko kesän, myös näiden ratojen hypyistä pystyi huomaamaan, miten täydellisestä tekniikasta huolimatta Touho hyppäsi monta estettä käyttäen takajalkojaan puutteellisesti, näyttäen välillä jäykältä, jopa kipeältä. Oltiin kuitenkin alusta asti ajateltu että takaosan heikkous on vain oiretta sen raskaasta käytöstä; pukille hyppääminen rasittaa tietenkin juuri takapolvia ja selkää, eikä oikein voinut olettaakaan että hevonen tällaisella käytöllä liikkuisi täydellisesti. Kahden päivän hyppyjen jälkeen oli yksi välipäivä, jonka jälkeen hypättiin lauantaina finaali, ja sunnuntaina lähdettäisiin kotiin. Välipäivänä Touho sai muiden hevosten tapaan kävellä ja hölkätä vähän liinassa, osoittamatta mitään sen kummallisempaa käytöstä. Lauantaina letitin ja valmistelin sen finaalia varten, oltiin sovittu ratsastajan kanssa että nähdään verryttelyssä, joten hyvissä ajoin lähdettiin kävelemään talleilta verkkaan. En oikein silloin osannut sanoa että mikä Touhossa oli outoa, mutta muistaakseni minusta se oli jotenkin vaisu. Se meni kyllä korvat eteenpäin niinkuin yleensäkin, mutta jotain ihmeellistä siinä oli. Ilmoitin mielipiteeni ratsastajalle, tyyliin "Touho tuntuu vähän väsyneeltä", mutta väsymys on tietenkin ihan luonnollista kun on monen päivän kisareissu takana, ja se on asia joka sitten pitää vain ottaa huomioon. Verryttelyssä Touho näytti kuitenkin ihan normaalilta, eteni ja meni ja hyppäsi mielellään. Radalla sitten meni kaikki seis. Se kompuroi lähestymisissä, kielsi ja hyppäsi esteiden sekaan. Ratsastaja tietenkin keskeytti koska oli selvää että kaikki ei ollut hyvin. Yksi outo asia joka jäi mieleen oli se, kun katsoin Touhon etusuojia heti kun se tuli radalta. Se oli potkinut molemmat alas vuohisen alapuolelle vaikka olin kiinnittänyt ne ihan normaalisti. Ajateltiin että no, tämä kilpailu taisi nyt olla vähän liikaa pienelle pojalle, mutta eihän siinä mitään, ensi kaudella se voi sitten näyttää kaikille. Vein Touhon talliin ja hoidin pois kuten ennenkin.

Seuraavana päivänä kävelytettiin kaikki hevoset aamulla ennen isoja luokkia, Touho muiden joukossa. Se vaikutti normaalilta mutta edelleen aika väsyneeltä ja kiinnitin huomiota vain siihen että se vähän kompastui karsinan ovella ennenkuin jatkoi matkaa. Sama toistui iltapäivällä kun oltiin pakattu tavarat ja alettiin lastata hevosia autoon. Yksi huteran näköinen askel ovella, ja matka jatkui. Kuorma-autoon se kiipesi normaalisti ja matkusti tyypilliseen tapaansa hiljaa. Kotona otettiin se viimeisenä ulos, ja katsottiin kaikki sitä aika vinoon - se raahasi toista takajalkaa perässään.

Seuraavana päivänä sen omistaja tuli taas aamutuimaan keräämään siementä. Kysyin että eikö hänelle kerrottu ettei Touho ole ihan oma itsensä? Hän vaan että juu, ja näkihän sen jo lauantaina ettei hevonen ollut normaali, mutta se voi pitää pienen loman että otetaan vain siemenet ulos ja maastoillaan ja otetaan rennosti. Seuraavat kuvat ovat juurtuneet minun verkkokalvoille pysyvästi. Mentiin Touhon karsinalle ja se tuli tapansa mukaan iloisena ovelle vastaan. Avasin oven, laitoin riimun ja yritin taluttaa sen ovesta ulos päivän kunnon tarkistamista varten, kun se yhtäkkiä kaatuikin kaikki jalat levällään maahan kynnyksen päälle. Se yritti sätkiä ylös, mutta toinen takajalka ei toiminut ollenkaan, vaan roikkui vaan takapolvesta alkaen ihan velttona raatona sen pakarasta. Lopulta se pääsi ylös, ja vihdoin kaikille alkoi valjeta, ettei siemenen kerääminen ihan taidakaan onnistua tänään. Vietiin Touho pihalle ja katseltiin sitä siinä jonkin aikaa - jalka näytti ja tuntui normaalilta, mutta se roikkui velttona, eikä totellut kun Touho yritti saada sen asettumaan alleen. Hetkeä myöhemmin toinen heppahoitaja haki kuorma-auton ja he lähtivät omistajan kanssa viemään Touhoa tutkittavaksi. Se olikin sitten viimeinen kerta kun näin Touhon. 

Kävi ilmi että sillä oli jonkinlainen synnynnäinen hermostovika selkärangassa, joka oli rasitettuna aktivoitunut ja käytännössä halvaannuttanut toisen takajalan. Kukaan ei olisi voinut tietää siitä ennen oireiden syntymistä, eikä kukaan olisi voinut tehdä mitään toisin välttääkseen tapahtuneen. Touhoa ei lopetettu heti, vaan sitä yritettiin hoitaa ja sen annettiin levätä varmaan pari viikkoa, ennen kuin omistajat totesivat, että sen peli on pelattu. Mitä tulee jalostukseen, niin hermoviat eivät kuitenkaan ole ihan niitä kaikista suosituimpia asioita, joita toivotaan omalle varsalle periytyvän. Loppukesästä Touho sitten lopetettiin. Minä itkin varmaan viikon ajan joka ilta ja meinaan itkeä vieläkin kun ajattelen sitä, miten hieno ja upea hevonen Touho oli, ja miten vähän meillä oli yhteistä aikaa asian vuoksi, jolle kukaan ei voinut mitään. 

Tässä oli nyt tällainen tarina. Hevosia tulee ja menee, ja maailma on pullollaan hienoja jalostusoreja, mutta halusin nyt kertoa tästä. Touhokin oli tavallaan vain yksi pieni osa suurta hevostenkasvatusbisnestä eikä tietyllä tapaa kovin merkityksellinen hevonen, mutta minulle se oli yksi mieleenpainuvimmista hevosista joita olen saanut tavata, eikä vähiten siksi että sen loppu oli niin surullinen. Touholla on Ruotsissa 44 jälkeläistä vuosilta 2015 ja 2016, ja aion kyllä aktiivisesti seurata niiden menoa, kun ne aikanaan kilpakentille saapuvat. Ensimmäinen erähän on nyt 3-vuotiaita. Ehkä jo ensi kesänä jos teen Falsterboon retken kavereiden kanssa, niin pääsen seuraamaan kun joku Touhon 4-vuotiaista jälkeläisistä hyppää hienoja nollaratoja kuten isänsä aikanaan. 💓

Ei kommentteja

Lähetä kommentti